Kerhokokous 10.10.2018
Turun Aleksis Kivi -kerho ry. (kokouskutsu)
V e l j e t Turku 01.10. 2018
Turun Aleksis Kivi-kerhon syksyn toiminta käynnistyy Aleksis Kiven ja
suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. klo 18 kunniakäynnillä Kiven
patsaalla Kaupunginteatterin edessä Aleksis Kiven aukiolla. Reino
Kotaviita, Jumppilan Jalli, soittaa alkufanfaarin, lasketaan seppele,
kuullaan Kaupunginteatterin tervehdys ja veljemme, FT Pekka Vartiainen
puhuu otsikolla Kiveen hakattu. Ylioppilaskunnan edustajat seisovat
kunniavartiossa ja elävä tuli juhlistaa tilaisuutta.
Aleksis Kiven päivän kerhokokous keskiviikkona 10.10. 2018
Kokous alkaa Suomalaisen Pohjan Kivi-kabinetissa klo 19.00 Esitelmän
pitää veljemme Kari J. Kettula, Viertolan vouti, Turun kirjamessujen
synnystä ja nykypäivästä.
Veljesillallinen nautitaan ja juoksevat asiat käsitellään.
Tapana on, että veljet voivat halutessaan esitellä ilmestyneitä
hengentuotteitaan kunhan ilmoittavat aikeesta etukäteen sihteerille joko
s-postilla raitishs@netti.fi tai puhelimella
0400 790667.
Syksyllä huomion arvoista:
Turun kirjamessut järjestettiin 05.10.-07.10. 2018
Kerholla on osasto messukeskuksen B-hallissa, B 13. Järjestelyistä
vastasi Timo Niitemaa, Ulosantaja. Kehotettiin käymään osastolla ja tuomaan sinne tuttujakin. Myynnissä on kerhon viime vuosien tuotanto kärjessä kirjamme Nyt ei auta pelko eikä vapistus. Esillä oli jo viime vuonna taiteilija Niko Saarisen kivestä tehtyjä kirjoja. Nyt niitä oli myös myytävänä. Hinnat: Pienin 60 euroa, keskikokoinen 100 euroa ja iso 150
euroa. Taiteilija on paikalla sunnuntaina.
Kerhon kustantamia kirjoja, äänilevyjä ym. voi ostaa
kerhokokouksissa tai ottamalla yhteyttä myyntivastaava Tapani Kunttuun
puhelimella 040 5130668, tai sähköpostilla
tapani.kunttu@historia-memoria.fi
Seuraavat kerhokokoukset
Marraskuun kerhokokous pidetään keskiviikkona 14.11. klo 18 ja
Sylvesterin ehtoon kokous maanantaina 31.12. klo 15. Marraskuussa
esitelmöi tietokirjailija Petri Aalto aiheesta Turku vanhoissa
postikorteissa. Hän on julkaissut aiheesta kaksi kirjaa ja kokoaa juuri
kolmatta. Sylvesterin ehtoona veljemme Ilari Lehtinen, Konrad, kertoo
Turun Soitannollisesta Seurasta.
Veikko Luostarinen, Kanttoori, puheenjohtaja
Harri Raitis, Mestari Bonifacius, sihteeri
xxxx
Oltiin jälleen Kivi-patsaan äärellä. Ilma oli mitä mainioin,
joten olisi odottanut, että suurempi väkijoukko olisi ollut todistamassa
tapahtumaa. Tilaisuus aloitettiin Reijo
Kotaviidan fanfaareilla.
FT Pekka Vartiainen piti vaikuttavan puheen patsaalla.
Ylioppilaskunnan edustajat seisoivat kunniavartiossa. Kerhon seppeleen toivat Ilpo Lahti ja Ari Hakulinen.
Paikalla oli yllättävän katsojia ja kuulijoita. Olisi suotu
suuremmankin väkijoukon kunnioittavan
tapahtumaa.
Patsaalta kerholaiset kiiruhtivat kokoukseensa Suomalaiselle
Pohjalle., johon kirjautui 31 kerholaista.
Vietettin hiljainen hetki Jyrki Siuran muistolle.
Vietettin hiljainen hetki Jyrki Siuran muistolle.
Kuultiin selostus Kirjamessuille osallistumisesta. Osasto
perinteisen edustava. mutta kaupankäynti
osastoon tuotteista ei käynyt riittävän hyvin. Varsinkaan nuoren
taiteilijan kivi-tuotteet eivät saaneet riittävää huomiota osakseen.
Kirjamessuilla Teemu Keskisarjan esitys
kirjastaan A. Kiven elämästä sai erityistä huomiota osakseen. Räväkästä
esiintymisestä huolimatta arvostettiin Keskisarjan historian kirjoittamisen otetta.
Loppukeskusteluissa annettiin joitain vinkkejä mm. seuraavan
kesäretken kohteesta, esim. Tait. Syrjämän taiteilijakotiin tutustuminen Oripäässä.
Kiven patsaalla oli kaunis sää...
Keskustelua patsaan juurella...
 |
| Kerhon uusin jäsen Hannu Hausenin ensi esiintyminen tapahtui kerhon näyttelyosastolla... |
 |
Kerhon seppeleen asettelua..
Tästä keskusteltiin:
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni.
Aleksis Kiven elämänkertomus. Siltala. 272 s.
Helsingin Sanomista lainattua:
Helsingin Sanomista lainattua:
Näkemiin, nälkätaiteilijamyytti.
Aleksis Kivi ei sitten ollutkaan mikään murheen lapsi ja sorsittu syrjäytyjä, joka jaksoi kärvistellä vain syksystä jouluun. Päinvastoin, ”aikaansa aseteltuna hän oli melkein systeemin syöttiläs”, joka ”ei eläessään haaskannut tuntiakaan ansiotyöhön”.
Klassikkopatsaiden pesu jatkuu täysillä. Kun Minna Canthin traagiselle hahmolle tehdään parhaillaan verenvaihtoa oikein porukalla, tarttuu historioitsija Teemu Keskisarja räväkästi Kiven ylivertaiseen hahmoon uudessa ”elämänkertomuksessa” Saapasnahka-torni.
Aleksis Kivi (1834–1872).
Kivi on tutkituin kirjailijamme, mutta Keskisarjalla on
tarjota moneen kertaan myllättyyn materiaaliin uudet, 1800-luvun historiaa ja
kansankulttuuria tuntevat silmänsä. Ennakkoluulottomasti mutta kunnioittavasti
hän preparoi esiin kansalliskirjailijan elämää ja henkilöä.
Kiven vaiheiden tutkimus on ollut kirjeiden ja kuoleman jälkeen kerättyjen muistelujen varassa. Keskisarja punnitsee sekalaista materiaalia tasapainoisesti ja asettaa isompaan yhteyteen.
Minkälainen lapsuus ja nuoruus oli nurmijärveläisen räätälin ”erityislapsella”, joka hyväpäisenä lähetettiin kouluun Helsinkiin? Oliko ihan epätavallista, että niistä oloista päästiin ylioppilaaksi? Joiko Kivi paljon verrattuna muihin nuoriin aikuisiin? Missä ja miten hän asui, missä porukoissa kulki, mitä harrasti?
Täräyttävintä Keskisarjan näkemyksessä on Kiven hahmon uusi profiili. Kirjailija on ennenkin kuvattu kelpo erämiehenä, mutta nyt näyttämölle astuu ”liukas luikku”, suuren lapsen kaltainen selviytyjä. Lauma eri yhteiskuntaluokista tulevia miehiä ja naisia majoitti, ravitsi ja rahoitti räätälin poikaa alusta loppuun ja vielä kuoleman jälkeen selvitteli hänen maksuhäiriöitään.
Kivellä on täytynyt olla kunnon karisma, sellainen lahjakkuuden ja viehätysvoiman paketti, jonka varaan verkoston on saattanut kutoa. Pitkämielistä, lähes kaiken kestävää tukea ei selitä yksin fennomaniaan sisäänkirjoitettu ajatus ’nyt tarvitaan suomenkielistä kirjallisuutta ja vähän äkkiä’.
Se tuskin oli esimerkiksi Charlotta Lönnqvistin motiivi vuosikausia jatkuneelle täyshoidolle ja ystävyydelle tai Kaarlo Bergbomin syvälle kiintymykselle. Tämän ”elämänkertomuksen” sankarista selvästi pidettiin, rakastettiinkin.
Ja hän tiesi sen.
Vähän yllättäen Saapasnahka-tornin aloittaa Kiven syntyperään liittyvä vanha arvaus tai juoru: Kiven isä olisi ollut Adlercreutzin lehtolapsi. Kirjallisuudentutkijat ovat – pitävien todisteiden puutteessa – suhtautuneet torjuen ajatukseen, että suomenkielinen kirjallisuus virtaa jonkun kartanonherra Atlekröyssin kupeista.
Mutta Keskisarjaa idea inspiroi, ja arvatenkin sen tähden että se avaa näkymän Kiven sosiaaliseen pääomaan. ”Suuren lapsen” lumovoima ja taiteellinen itsetunto kertovat ainakin epäsuorasti jostain jännittävästä x-tekijästä, joka liittyy hänen verkostoihinsa.
Kartanon piiriin kuului monin langoin myös mamselli Charlotta Lönnqvist. Keskisarjan esseistinen, väkevästi kaunokirjallinen historiankirjoitus on upeimmillaan Kiven mesenaatin ja Siuntion vaiheiden kuvauksessa.
Eletään 1860-luvun dramaattista loppua, Aleksis kirjoittaa Seitsemää veljestä, ”moniosaaja” Charlotta huolehtii hänestä ja siinä sivussa paljon muustakin: katovuosien nälkäisten laumat virtaavat Fanjunkarsin viereisellä valtatiellä.
Pidän siitä, että Keskisarja ei määrittele Kiveä kuin puolialastonta potilasta. Hän ei vahvista suhdetta mamselliin lihalliseksi tai lihattomaksi tai yritä tehdä diagnoosia kirjailijan mielenterveydestä.
Sitä vastoin hän kertoo rehellisesti, miten vähitellen ja eri syistä Kiven ”elämä meni päin helvettiä”. Miten tämä tarjosi turhaan teoksiaan esitettäväksi tai painettavaksi. Seitsemän veljeksen kustannusprosessi oli vuosien rämpimistä. Kivi halusi palautetta romaanistaan, mutta yhden käsinkirjoitetun version pyörittäminen lukijalta toiselle kesti liian kauan.
Yritykset romaanin ääneen lukemiseksi kokoon kutsutuille ystäville menivät toistuvasti mönkään: tilannetta jännittänyt kirjailija oli liian päissään.
Ystävien ja tukijoiden joukko ei kyennyt pelastamaan Kiveä professori August Ahlqvistin toistuvilta, katkeruuden sekaisilta kritiikeiltä. Hyvin Keskisarja analysoi, miten nimenomaan Kiven ”komiki” oli sokea piste vanhempien fennojen keskuudessa. Agathon Meurman ja Ahlqvist eivät vain olleet huumorimiehiä. Eivät, vaikka jälkimmäinen jaksoi jatkaa vihapuhetta vielä Kiven kuoltuakin kirjoittamalla pilkkarunon.
Mutta nuorempia suomenmielisiä ja heidän perillisiään, kuten Teemu Keskisarjaa, naurattaa edelleen, jatkuvasti. Siitä Saapasnahka-torni on elävästi kerrottu, persoonallinen näyte.
Kerhon kesäretkikuva Tammelasta 5.6.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti