Aleksis Kiven patsaalla 10.10.2018

Kerhokous 25.11.2020

Kokouskutsu:

V e l j e t ja s i s a r e t

Turku 09.11. 2020

Marraskuun kerhokokous 25.11. 2020 klo 18

Marraskuun kerhokokous pidetään keskiviikkona 25.11. 2020 alkaen klo 18 Suomalaisen Pohjan suuressa salissa, Aurakatu 24. Salissa voimme säilyttää koronatilanteen vaatimat etäisyydet. Esitelmän aiheesta Seitsemän veljeksen kielen vaikutus suomenkieleen pitää professori emerita, kerhomme uusi jäsen Kaisa Häkkinen.

Juoksevat asiat käsitellään, arpajaiset pidetään ja veljesateria nautitaan.

Tapa on, että jäsenet esittelevät kokouksissa tuoreita kirjojaan tai muita aikaansaannoksiaan. Jos esiteltävää on pyydän ottamaan yhteyttä etukäteen sihteeriin s-postilla raitishs@netti.fi tai puhelimella 0400 790667.

Kerhon uusi julkaisu: Turku sodasta rauhaan

Millaiseen Turkuun Aleksis Kivi -kerho perustettiin, mitä tapahtui politiikassa, talouselämässä, kulttuurin saralla, viihteessä ja koulumaailmassa sotien jälkeisinä "vaaran vuosina? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin antaa vastauksen Turun Aleksis Kivi -kerhon juhlavuoden uutuusteos 223-sivuinen Turku sodasta rauhaan. Timo Niitemaan toimittama kirja antaa kokonaiskuvan Turun sota-ajan jälkeistä jälleenrakennuksen vuosista. Teoksen kaikki tekijät ovat kerhon jäseniä. Kirjaa on saatavilla kerhon myyntivastaavalta Tapani Kuntulta (tapani.kunttu@historia-memoria.fi ja 0405130668) sekä kerhon kokouksissa. Teoksen veljeshinta on vain 20 euroa. Kannattaa ostaa itselle - ja pukinkonttiin!

Jos et syystä tai toisesta pääse kokoukseen, voit käydä ostamassa kirjan ennen kokousta 25.11. klo 17-18 Suomalaisen Pohjan alakerrasta.

Muut julkaisut, adressit ja kerhon jäsenmerkki

Kerhon vanhatkin tuotteet sulkeutuvat suosioonne. Julkaisu Nyt ei auta pelko eikä vapistus maksaa 20 euroa, cd-levy Kaukametsän lumo, Hiidenkiveltä- ja Kaukametsä-kirjat ovat saatavana. Kaikkien hinta on 10 euroa. Myynnissä on myös kaksi muuta äänilevyä: Lauluja Seitsemästä veljeksestä, joka sisältää Kaj Chydeniuksen sävellykset Turun kaupunginteatterin legendaariseen näytelmään alkuperäisesityksinä sekä Matti Rag Paanasen sävellyksiä levyllä Aleksis Kivi. Laulusolisti siinä on Anneli Saaristo. Näidenkin levyjen hinta on 10 euroa.

Kerhon uusi Juha Lukalan suunnittelema adressi on saatavissa 10 euron hintaan.

Hopeinen, Wäinö Aaltosen suunnittelema jäsenmerkki on saatavissa 20 eurolla. Kaikkea voi hankkia siten, että ottaa yhteyttä Tapani Kunttuun puhelimitse numerolla 040 5130668 tai sähköpostitse osoitteella tapani.kunttu@historia-memoria.fi.

Joulukuun kerhokokous

Sylvesterin ehtoona 31.12. kokoonnutaan klo 15 ravintola Oobuun, Läntinen Rantakatu 9 eli Bassin taloon.

Veikko Luostarinen
Kanttoori, puheenjohtaja Harri Raitis, Mestari
Bonifacius, sihteeri

Puheenjohtaja Luostarinen avasi kokouksen todeten mm. 75-juhlien onnistuneen hyvin - kiitos kaupunginteatterin johdon sekä oman väen roolisuoritusten. Kerhoon on liittynyt viisi naisjäsentä, joita nyt täällä edustaa professori Kaisa Häkkinen, joka pitää kerhoesitelmän.

Hetken hiljaisuudella kunnioitettiin vuoden aikana joukostamme poistuneita Eero Antaata ja Juhani Vikaista.

Paikalla oli lähes 30 kerhon jäsentä, jotka oli sopivasti hajoitettu eri pöytiin. Hivenen koronaviruksen vaatimat järjestelyt häiritsivät normaalia kerhotunnelmaa.

Professori Kaisa Häkkinen esitelmöissä.. Esitelmän aihe alla..

Aleksis Kiven tuomia sanoja nykyisessä suomen yleiskielessä

Aleksis Kivestä on kirjoitettu monta tutkimusta ja elämäkertaa, ja hänen käyttämäänsä kieltä on kuvattu ja arvioitu monissa eri yhteyksissä. Suurinta kohua on herättänyt hänen viimeinen hänen elinaikanaan julkaistu teos, Seitsemän veljestä. Kriittisimmin Kiveen ovat suhtautuneet hänen aikalaisensa professori August Ahlqvist ja ”Kangasalan karhuna” tunnettu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, kunnallisneuvos Agathon Meurman. Meurmanin arvio Seitsemästä veljeksestä oli niin tyly, että hänen ystävänsä Yrjö Koskinen jätti sen kokonaan julkaisematta Kirjallisessa Kuukauslehdessään.

Kriitikoiden erityistä huomiota ovat herättäneet Kiven teosten kirosanat ja solvaukset, joiden takia Seitsemää veljestä on pidetty raakana, pöyristyttävänä ja aivan kelvottomana tekeleenä. Ahlqvist mainitsi esimerkkejä omassa arvostelussaan (Kieletär 6/1874):

”Lakkaamatta käyttävät kertomuksen henkilöt toinen toisillensa nimityksiä senkaltaisia kuin: tulenruoka, killisilmä, knääkkä, sokko, naasikka, höllökkä, napataatta, lurjus, ryökäle, kelmi, hunsvotti, lunttu (vaimoista), sammakko, konna, kollikissa, pöllö, sika, piikkisika, piikkiporsas, rakki, rakkikoira, märehtivä pukki, vuohipukki, tyhmä pässi, sonni, sarvipää sonni, nuijapää sonni, musta sonni, visakalloinen sonni, aasintamman varsa (neidestä), kalmukki, koirankuonolainen, villipeto, sarvipää saatana helvetistä, ja lukemattomia muita senkaltaisia .”

Kiven kielen tuntijoita

1880-luvulta lähtien Kiveen on suhtauduttu suopeammin, ja esiin ovat päässeet paremmin ne äänet, jotka puolustivat Kiveä jo hänen omana elinaikanaan. Suomalaisen kirjallisuuden historian kirjoittanut Julius Krohn (kirja julkaistu postuumisti 1897, erit. 440–445) ylisti Kiveä etevimmäksi kirjailijaneroksi suomen kielen alalla, ja hän osoitti ymmärtävänsä myös Kiven huumoria, hänen kansankuvauksensa uudenlaista realismia ja hänen kielensä alkuvoimaisuutta. Kielellisiin yksityiskohtiin Krohn ei tässä historiateoksessaan puuttunut. Hän tunsi kyllä Kiven kielen hyvinkin yksityiskohtaisesti, sillä yleisesti tiedetään hänen korjailleen Seitsemän veljeksen kieliasua. Krohnin oma äidinkieli oli saksa, mutta hän oli jo nuorena miehenä vaihtanut oman kotikielensä suomeksi. Helsingin yliopistossa hän toimi suomen kielen lehtorina ja hoiti ajoittain myös professorin virkaa. Runoja hän kirjoitti nimimerkillä Suonio.

Tunnettu kirjallisuudentutkija ja kielimies Viljo Tarkiainen olisi Aleksis Kiven elämäkertaa laatiessaan voinut hyvinkin tarkastella asiantuntijan silmin Kivelle ominaista kielenpartta ja sanastoa ja pohtia, mitä uutta siitä oli pysyvästi jäänyt kieleen. Siihen tapaan hän on eritellyt esimerkiksi Mikael Agricolan kieltä. Kiven teoksia Tarkiainen käsitteli kuitenkin lähinnä kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta ja pohti niiden rakenteen ja sisällön lisäksi suurempia linjoja, kuten tyyliä ja kielen runollista rytmiä.

1900-luvun alkupuolella Kiveä arvostettiin kirjailijana jo niin paljon, että hänen teoksiaan luettiin myös kouluissa. Sanaston osalta suurin huomio kiinnittyi silloin outoihin tai vanhentuneisiin sanoihin, sillä koululaiset eivät ilman selityksiä ymmärtäneet läheskään kaikkea lukemaansa. Nuori helsinkiläinen suomen kielen opettaja Eemil Arvi Saarimaa huomasi tämän ongelman, ja hän ryhtyi julkaisemaan selityksiä luetuimpiin teoksiin, Seitsemään veljekseen ja Nummisuutareihin. Selitysteos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1919. Myöhemmin Saarimaa laajensi selitykset koskemaan Kiven koko tuotantoa.

Saarimaan teokset tulivat tarpeeseen, sillä Kiven sanasto oli tosiaankin omalaatuista ja hyvin sekakoosteista. Tästä syystä se ei myöskään tahtonut levitä yleiseen käyttöön. Useita suomen ja ruotsin välisiä sanakirjoja 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkukymmenien aikana toimittanut Knut Cannelin joutui toteamaan, että Kiven sanastoa oli hyväksytty sanakirjoihin tuskin lainkaan. Kun Nykysuomen sanakirjan aineistoa alettiin vuonna 1927 koota, siihen päätettiin ottaa mukaan myös kaunokirjallisuuden erikoisempaa sanastoa, mutta silloin lähinnä siksi, että oli tarvetta selittää sen ajan nykysuomalaisille sanojen merkityksiä, ei siksi, että sanat varsinaisesti olisivat kuuluneet yleiskieleen. Tällaisiin sanoihin merkittiin lähteeksi kirjailijan nimi, ja jos esimerkki mainittiin, sellaisena toimi kaunokirjallisuuden sitaatti. Tällä tavoin Nykysuomen sanakirjassa on mainittu Kiven sanoina esimerkiksi hampunkarvainen, katsanto ja koiju. Tämä kuusiosainen sanakirja valmistui vuosina 1951—1961.

Saarimaa oli Kiven sanastoa tutkiessaan pannut merkille, että sen yhtenä tärkeänä lähteenä oli ollut Daniel Europaeuksen vuonna 1853 ilmestynyt ruotsalais-suomalainen sanakirja. Europaeus oli kielentutkijana melkoinen kummajainen, ikuinen ylioppilas, joka oli riidoissa lähes kaikkien muiden paitsi Elias Lönnrotin kanssa, mutta hänen sanakirjansa oli erinomainen. Hän oli erityisen kiinnostunut uusien sanojen johtamisesta ja niistä säännöistä, joita johtamisessa noudatettiin. Hänen muodostamansa sanat olivat sekä rakenteeltaan että merkitykseltään moitteettomia. Kiven kielen kannalta oli tietenkin eduksi, että kirjoittajalla oli tukenaan hyvä sanakirja, mutta samalla se merkitsi siitä, että Kiven kielen uudet yleiskieliset sanat eivät enää olleet Kivellä kirjallisuuden ensiesiintymiä, vaan ne oli tuonut kirjakieleen Daniel Europaeus jo hieman aiemmin. Näitä Europaeuksen sanoja ovat esimerkiksi aapisto, munakokkeli, ottotytär, piikkisika ja vintiö. Saarimaa on koonnut pitkän listan näistä Europaeuksen sanoista, mutta myöhempi tutkimus on osoittanut, että lista ei suurimmaksi osaksi enää pidä paikkaansa. Selvä enemmistö Saarimaan mainitsemista esimerkkisanoista on esiintynyt painetussa tekstissä jo ennen Europaeuksen sanakirjaa. Myös Kivi on tietenkin voinut saada tällaiset sanat muualtakin kuin Europaeuksen sanakirjasta.

Selitysteoksensa lisäksi Saarimaa kirjoitti useita erikoistutkimuksia Kiven kielestä. Näitä on koottu kokoelmaan Kielen ja tyylin alalta. Saarimaa selvitteli Kiven sanaston raamatullisia ja kalevalaisia aineksia, tarkasteli vanhasta kirjakielestä ja kansankielestä poimittuja ja erityisesti Nurmijärven murteesta saatuja sanoja sekä Kiven teoksiinsa tekemiä kielellisiä korjauksia.

Saarimaa pohti myös Kiven uudissanoja. Hän totesi, että Kiven itse muodostamat sanat olivat enimmäkseen yhdyssanoja ja yleensä huomiota herättävän outoja. Saarimaa esitteli niitä pitkänä luettelona ja totesi, ettei niistä ole ollut yleiskielen aineksiksi. Myöhemmin on kuitenkin osoittautunut, että muutamat Saarimaan mainitsemista esimerkkisanoista ovat kuin ovatkin saaneet sijan nykysuomessa, kuten hammastarha ja lemmekäs. Jotkut ovat jääneet kieleen erisniminä, esimerkiksi kaukametsä, kourusuo ja sinisalo. Etenkin kaunissointuinen Sinisalo on ollut suuressa suosiossa 1900-luvun alkukymmeninä, kun suomalaiset ovat vaihtaneet ruotsalaisia sukunimiään suomalaisiksi. Se ei ole minkään tietyn nimen käännös, vaan monet eri nimet on ehditty muuttaa Sinisaloksi ennen kuin nimi on suojattu.

Uudissanoja käsittelevän artikkelinsa Saarimaa päätti toteamukseen: ”On omituista, että vaikka Kiven kielessä on niin paljon sanastollisestikin uutta ja arvokasta, sen vaikutusta ei juuri huomaa nykyisen kirjakielemme yleistä sanavarastoa tarkasteltaessa. Kun puhutaan Kiven yleiskieleemme tuomista sanoista, ei tavallisesti voida mainita muuta kuin sana hieman. Ja tuskin niitä muita onkaan.” Saarimaa arveli tämän johtuvan siitä, että Kiven sanat olivat liian omaleimaisia, persoonallisia, muusta ympäristöstään erottuvia. Niiden käyttäminen tuntui muista kirjoittajista Kiven plagioimiselta.

Saarimaa tuli siis siihen tulokseen, että hieman on ainoa yleiskielinen sana, jonka Aleksis Kivi on tuonut kirjakieleen. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Niin kuin Kalevalassakin sanotaan, annapas ajan kulua, päivän tulla, toisen mennä. Nyt sadan vuoden kuluttua tilanne ei välttämättä ole enää sama kuin Saarimaan aikana. Kiven teoksista ainakin keskeisimmät ovat olleet käytössä koko ajan, joten niistä on hyvinkin voitu saada vaikutteita myös Saarimaan ajan jälkeen. Kieli muuttuu, ja raja arkisen puhekielen ja yleiskielen välillä kulkee nykyään toisella tavoin kuin 1900-luvun alussa. Lisäksi on ilmeistä, ettei Saarimaa onnistunut tunnistamaan uusiksi kaikkia Kiven käyttämiä uudissanoja, etenkään sellaisia, jotka olivat jo 1900-luvun alkupuolella täysin vakiintuneet yleiskieleen.

Muiden etymologisten tutkimusteni yhteydessä törmäsin muutamaan sellaiseen sanaan, jotka nykyään tuntuvat yleiskielisiltä ja joiden kirjallinen ensiesiintymä löytyi Kiven tuotannosta. Yksi näistä oli se edellä mainittu hieman, johon jo Saarimaa oli kiinnittänyt huomiota. Sen sijaan uusi havainto oli vanha murresana vaisu, jolle Kivi on antanut uuden, aiempaa monitahoisemman merkityksen. Vaisu on vanhemmassa kirjallisuudessa tarkoittanut puoliraakaa ja huonosti paistunutta, eikä sanaa ole käytetty ihmistä kuvaamassa. Murteissa sanalla on kuitenkin monia muitakin merkityksiä, joiden pohjalta Kivi on laajentanut sen käyttöä. Se voi murteissa tarkoittaa innotonta, alakuloista ja voimatonta, vaimeaa tai hiljaista, ja sillä voi kuvata myös ihmistä. Kivellä vaisu voi tarkoittaa heikkoa, vaimeaa, raukeaa, hämärää, valjua ja väritöntä. Kolmas yleiskielinen esimerkki oli mustankipeä, jonka Saarimaa mainitsi käännöslainana ruotsin adjektiivista svartsjuk. Saarimaa oli oikeakielisyysmiehenä tunnettu siitä, että hän kauhistui kaikkea svetisismiin vivahtavaa. Moni teistäkin on varmaan koulussa tutustunut Saarimaan Kielenoppaaseen ja sen oikeakielisyysohjeisiin. Mikäli asia olisi hänestä riippunut, mustankipeää ei olisi ikinä hyväksytty suomen yleiskieleen.

Suomen nykyisen yleiskielen keskeinen sanasto on kuvattu Kielitoimiston sanakirjassa. Se on Nykysuomen sanakirjan toisaalta karsittu, toisaalta täydennetty ja päivitetty versio. Hakusanoja on vähemmän kuin Nykysuomen sanakirjassa, sillä vanhentuneita ja marginaalisia sanoja on pudotettu pois. Sen sijaan on lisätty uutta, ajankohtaista sanastoa tiettyjen esiintymiskriteerien mukaan.

Ryhdyin varta vasten etsimään sanoja, jotka on nykymerkityksessään ensi kertaa mainittu Aleksis Kiven tuotannossa ja jotka ovat päässeet mukaan myös Kielitoimiston sanakirjaan. Ensiesiintymien tunnistamisessa olen käyttänyt apuna Kansalliskirjaston digitoituja aineistoja, joihin sisältyvät mm. kaikki 1800-luvulla ilmestyneet sanoma- ja aikakauslehdet, sekä CSC Tieteellisen laskennan Korp-palvelimelta löytyvää varhaisnykysuomen sanastotietokantaa, johon 1800-luvun tekstivalikoiman lisäksi sisältyvät keskeisimmät suomen ja ruotsin väliset sanakirjat, Elias Lönnrotin suurta suomalais-ruotsalaista sanakirjaa lukuun ottamatta. Korpuksen tekstiaineistossa ovat mukana myös Aleksis Kiven keskeiset teokset.

Sanojen murretaustan selvittelyssä olen käyttänyt Suomen murteiden sanakirjan digitaalista versiota, jota toistaiseksi on valmiina aakkosväliltä a–lööveri, ja sitä on täydennetty Suomen kielen etymologisen sanakirjan ja Suomen sanojen alkuperä -teoksen murretietojen avulla. Vaikka viimeksi mainitussa etymologisessa sanakirjassa on pyritty mainitsemaan myös sanojen ensiesiintymät, sitä tuotettaessa ei ole käytetty apuna kaunokirjallista aineistoa. Näin ollen erityisesti 1800-lukua koskevat ensiesiintymätiedot ovat epäluotettavia. Sama koskee Martti Rapolan teosta Sanastomme ensiesiintymiä Agricolasta Yrjö Koskiseen. Aleksis Kiven tuotanto puuttuu kokonaan näistä molemmista.

Yhtä ja toista löytyikin, joten kerron nyt löydöistäni ja sanon muutaman sanan niiden taustasta. Seuraavat sanat ovat siis ensi kertaa esiintyneet Kivellä ja ovat nykyään Kielitoimiston sanakirjassa. Mainitsen muistin virkistykseksi myös yhden käyttöesimerkin jokaisesta. Itse asiassa monet näistä esiintyvät Kivellä useita kertoja eri teoksissa, joten jotkut ovat päässeet kirjakieleen jo ennen Seitsemän veljeksen ilmestymistä, mutta joka tapauksessa Kiven sanoina.

Kirjalliset ensiesiintymät Kiven sanastossa

hummaus ’juopottelu, humalan humussa oleminen’ jo 1864 (murteissa vain Punkalaidun: hummata laajalti murteissa tunnettu deskriptiivisana, substantiivijohdos tästä helppo muodostaa)

Hummaustamme Hämeenlinnassa, jonka niin moni todistaa taitaa, ei voida salata, ei millään voimalla (SV 2. luku)

jukuri oik. ’sarveton nauta’ (häm., savP, pohj.), tässä ihmiseen viittaava päivittelysana

Voi sinä, Timo-jukuri itseäskin! (SV, 8. luku, Timo on keksinyt, miten pelastutaan Hiidenkiveltä.)

Jo Nummisuutareissa jukuripää (sarveton nauta) perusmerkityksessään

kaahata (Kivi jo 1867) ’ajaa (takaa)’ (Nurmijärvi Häm., VarU, KesE, yksittäistietoja)

Halki korven nyt kaahattiin, korvesta kivistä mäkeä ylös, ja kallioitten kyljistä piestiin lumi ja sammale kauas.

kaistapäinen (jo 1864) (vain Korpilahti, kaistapää muutama tieto Sääksmäki, Isojoki, Viitasaari)

JUHANI. Se isolukija paimen-ukko, se puna-silmä, liuhaparta Tervakosken Tuomas, silloinen kumppanisi karjassa, saattoi sinun vähän kaistapäiseksi; ja siinäpä se kipinä. (2. luku, pojat muistelevat nuoruuttaan)

kiikki (häm.) ’puu, johon eläin ripustetaan nylkemistä varten’, muuttunut myös tukalan paikan vertauskuvalliseksi ilmaukseksi

Seitsemässä veljeksessä alkuperäisessä merkityksessään. Taula-Matti karhusta: Olipa siinä aika taatto: riippuen kiikissä pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea ukkospilvi.

ESKO. Kas niin, nyt puhut itses kiikkiin koreasti.

killisilmä (jo Kullervo) (laajalti murt.)

Niin vietti hän päivänsä metsien viileydessä, sill'aikaa kuin muut killisilmin peuhailivat paahteisessa pirtissä.

kylkimyyry adv. kylkimyyryä ’kylki edellä’ SatP HämP-E, joitakin tietoja SatE-L PohE HämK Kes ja liepeiltä, lisäksi yksittäistietoja.

Mutta päättyyhän viimein saarna pahankin papin, nariseehan vihdoin ovi, ja kylkimyyryä kohden omettaa marssii nyt ukko. (10. luku, kuvataan Härkämäen isäntää).

kääkkä ’laiha, kurja ihminen’ (oven kääkkä jo aik.) yl murt. (sanakirjasta levikkitiedot puuttuvat)

Kylmässä saunanporstuvassa istui kurja kääkkä viinapannun ääressä, yskien ja köhien, nenä terävänä kuin naskali ja silmät kuin kaksi lasipalloa päässä. (14, luku, kuvataan Simeonin viinanpolttoa)

liuhuparta murt. liuhu ’kavala, viekas’ Riistavesi; Seitsemän miehen voima suosittu laulu koulujen laulukirjoissa

Simeoni, liuhuparta, valittaa se ihmisparka, syntinen saatana kurja

moikaa ’kaikua’ (murt. useita variantteja, deskript.-onom); Korp: vain Kivi, myös Koto ja kahleet ym.

JUHANI. Niin, Aapo, ja hätäkello moikaa.

mojoa (laajalti erit. länsimurteissa) Gan. mojottaa ’jomottaa, pakottaa’), mojova Korp: vain Kivi

SIMEONI. Eero, Eero, eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta.

Makaan vielä tanterella ja ankara kipu mojoo äänetönnä povessani

nälkävyö

JUHANI. Minä sinun opetan, saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen.

peijooni (erit. hämäl. ja itämurt.; ruots. spion), löytyy jo Lönnrotin sanakirjasta

Pysy minusta pois, sanoisin minä, pysy peijooni, matkan päässä, otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä.

pirpana (eri tahoilla murt.)

- Niin, veljet! ehkä on meillä kaikilla piankin eukkonen vieressämme ja pieniä pirpanoita ympärillä ja sentähden en nyt haastelekkaan näin paljaasta hetken mielipisteestä, vaan enemmin ehkä tuumasta, ja tarkoitanpa istuttaa näitä sanojani sydämienne pohjaan.

puskuri ’kalteva tuki, telki, pönkkä’ (L.Uus, EHäme ja ymp.) Ahlman 1865 brödpikka (PSatak.), SAOB brödpigg, -nagg), junan puskurin merkitys vasta 1890-luvulla

TIMO. Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta, mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella.

rykelmä ’kasa, röykkiö’ (laajalti murt.)

Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä.

salskea ’pitkä ja hoikka’ (paikoin hämäläis- ja itämurteissa)

Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan, kantoisen ahon, vastaisen asuinpaikkansa, ja ahon alla korven, joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen.

teerenpeli oik. ’teeren soidin’ (lounais- ja hämäläismurt.), voi olla käännöslaina ruotsista (orrspel)

Ks. rykelmän esimerkkiä.

tiitiäinen ’pieni hento lapsi’ (oik.’tiainen’, pohjal.- ja hämäl.murt. tiitinen, paikoin murt. myös)

Kovin piti hänestä isä, kutsuen häntä milloin tiitiäiseksi, milloin pikku-varikseksi. (Juhani pojastaan).

tönö ’pieni mökki’ (yl. murt. paitsi pohjoisimmissa ja ink.)

Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani, katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön, josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa.

ukuli (< ruots. uggla; murteissa HämE, Uus.)

Niin, tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa, tässä sammaleisella Hiidenkivellä.

Useinpa hän hetket pitkät mekasteli ja metelöitsi miehensä päälle, tuon köntin, tuon ukulin ja tarhapöllön päälle, niinkuin oli tapa hänellä lausua.

uumoilla ’aavistella’ (laajalti murt.)

Sitä olen uumoillut jo kauan, mutta nytpä tunnen miehen sydämen.(Juhani Aapolle 8. luvussa, kun Hiidenkivellä paljastuu, että Laurin luonteessa on myös koiruohoa nisukullan seassa)

ähellys (jo Kanervala; huom. Nurmijärvellä äherrys), äheltää ’huohottaa ja ähkiä’

Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit, moiskahtelivat kahdenpuolen, mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat - sokeasti, äheltäen - repimään, riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. (2. luku, Jukolan ja Toukolan miesten tappelu).

Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle; ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen, olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. (6. luku, sudet hyökkäävät Tuomaan ja Laurin ampuman suden kimppuun pakomatkalla Impivaarasta) (yhteensä 25 sanaa; hummaus ja kaistapäinen murteissa harvinaisia, mutta nekin löytyvät; äheltää ei juuri tällaisenaan à valtaosa ei itse muodostettuja; merkityksen vakiintuminen Kiven vaikutuksesta mahdollinen: kiikki, kääkkä, puskuri, tiitiäinen, vaisu)

Istu ja pala!

Kielitoimiston sanakirjan tapaisessa teoksessa ei juurikaan ole sananparsia, mutta jokunen kuitenkin löytyy sanan käyttöä valaisevien esimerkkien joukosta. Seitsemän veljeksen kolmannessa luvussa kuvataan yhteenottoa Rajamäen rykmentin kanssa, ja sen lopussa Mikko heittää Juhania kivellä. Juhani sanoo: Tuota riivattua! Nakkasi kiven ja liki liippasi, ettei iskenyt minua otsikkoon. Liki liippasi löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta.

Toinen hyvä esimerkki on lievähkö ja jonkin verran humoristiselta kuulostava manaus Istu ja pala. Sen perimmäinen merkitys ja syntytapa ovat kuitenkin jääneet epäselviksi. Sen on arveltu syntyneen huonon kielitaidon takia sellaisessa yhteydessä, jossa ruotsinkielinen on yrittänyt puhua suomea tupaan tulleelle vieraalle, kehottanut häntä istuutumaan ja panemaan tupakaksi. Puhuja olisi sekoittanut polttamisen ja palamisen, joita vastaavat verbit bränna ja brinna ruotsissa ovat lähellä toisiaan.

Perinteisessä selityksessä on kuitenkin monia heikkouksia. Ruotsissa tupakan polttamiseen viittaava verbi ei ole bränna vaan röka. Istu ja pala ei myöskään ole kohtelias ja vieraanvarainen kehotus vaan sadattelua. Parempi selitys onkin sellainen, että palaa viittaa tässä yhteydessä voimakkaiden tunteiden kokemiseen. Ihminen voi palaa halusta tehdä jotakin. Uudessa testamentissa, ensimmäisen korinttilaiskirjeen seitsemännessä luvussa puhutaan miesten ja naisten suhteista ja naimisiinmenosta, ja siellä on ohje: Parempi on naida kuin palaa. Ohje on pysynyt samana Agricolasta alkaen. On helppo kuvitella tilannetta, jossa miestä käsketään hillitsemään itsensä, ja sitten hän istuu ja palaa, vaikka mieli tekisi lähteä tosi toimiin. Seitsemän veljeksen ensimmäisessä luvussa puhutaan naima-asioista ja kaikki veljekset paitsi Lauri tunnustavat haluavansa Männistön Venlaa vaimokseen. Istu ja pala, karjaisee Juhani, kun Tuomas ei halua ottaa halkoa ja käydä tappelemaan. Tuo voimakkaiden tunteiden kokeminen sopii hyvin tähän asiayhteyteen, mutta olipa sanonnan synty mikä hyvänsä, sekin on ensi kertaa esiintynyt Kivellä ja se on mukana Kielitoimiston sanakirjassa.

On hyvin todennäköistä, että jatkossa vastaavia esimerkkejä Kiven yleiskieleen päässeistä sanoista ja sanonnoista löytyy vielä paljon lisää. Kaiken kaikkiaan kysymys Kiven teosten vaikutuksesta yleiskieleen onkin yllättävän mielenkiintoinen. Kun ajatellaan esimerkiksi Kiven tärkeitä esikuvia, Raamatun kieltä tai Kalevalaa, niiden vaikutus on aiemmin ollut suuri mutta se on nykysuomeen tultaessa selvästi vähentynyt. Näistä teoksista tuskin enää mitään uutta poimitaan yleiskieleen, paremminkin Raamattua uudistetaan nykykielen mukaiseksi. Sen sijaan Kiven kielen vaikutus on ensi alkuun ollut melko olematonta, mutta se on koko ajan lisääntynyt ensi vuosikymmenten hämmennyksen mentyä ohi. Kiven teoksista on viime vuosien aikana ilmestynyt useita kriittisiä editioita sekä painettuina että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilla. Kiveä luetaan ja joitakin hänen näytelmiään esitetään jatkuvasti. Kiveä ei unohdeta arkistojen ja kirjastojen kätköihin vaan häntä saatetaan yhä uudelleen esiin entistä mieluisampana ja leppyisämpänä kaikkien suomalaisten ulottuville.