Eero ja kuolema: Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen vuorovaikutusdynamiikasta
Jukka Aaltonen
(Johdantoa)
Perhedynaamisesti tarkasteltuna Kiven Seitsemän veljeksen Eero on traaginen hahmo. Häneltä ei koskaan kysytä mitään vaan hänen on aina oltava muitten toiveitten toteuttaja: lyhyellä liealla sidottu delegaatti. Näin siitä huolimatta, että hänellä olisi kykyjä toteuttaa kaikkia veljeksiä hyödyttäviä asioita samalla tavalla kuin hän lopulta itsenäistyttyään toteutti yhteiskunnallisia asioita. Hän jäi veljesten toisiinsa kietoutuneisuuden traagiseksi palvelijaksi, joka ehkä osaltaan selittää myös hänen ja kuoleman suhdetta.
1 Johdanto
Mihail Bahtinin (1991)mukaan sellainen romaanikirjailija kuten Dostojevski tekee henkilöistään subjekteja; hän antaa heille kirjoissaan itsenäisyyden, jonka ansiosta he pääsevät ikään kuin puhumaan omasta puolestaan ja omilla ehdoillaan. He eivät ole pelkästään kirjailijan äänitorvia tai marionetteja. Henkilöhahmot elävät lopulta omaa, kirjailijasta riippumatonta elämäänsä vuorovaikutuksessa lukijan kanssa. Kirja "syntyy" tässä mielessä vasta lukutapahtumassa; vasta lukija kirjoittaa kirjan lopullisesti.Tätä ilmiötä on kirjallisuustieteessä viimeisten vuosikymmenien aikana paljon tutkittu ja pohdittu.
Ranskalaisen dekonstruktionistin Roland Barthesin (1984) klassinen essee "Kirjailijan kuolema" ilmestyi alun perin ranskaksi vuonna 1968. Sillä on ollut laajakantoinen vaikutus paitsi kirjallisuustieteessä, myös laajemmin pohdittaessa kirjoittajan suhdetta omaan tekstiinsä ja lukijan siitä luomaan uuteen tekstiin. Lukija vapautetaan tyrannimaisesta yhden merkityksen vankeudesta ja hän saa kirjailijasta riippumattoman oikeuden osallistua tekstin merkityksen tuottamiseen. Ja jotta lukijalle saataisiin tilaa, on hävitettävä autoritaarinen kirjailija: kirjailija kuolee. Ei ole olemassa oikean lukemisen normia, johon verrattuna muut lukemiset olisivat poikkeavia tai tuomittavia: on vain lukija, ja se kirja jonka hän luo lukiessaan sen; kirjan kirjoittaja on poissa, "kuollut". Yhtenä mahdollisuutena on vielä pitää kirjaa kuvauksena siitä, miten kirjailija ja sisäiskertoja elävät samanaikaisesti yhteistä elämää romaanihenkilöitten ja näitten esikuvien kanssa; kaikki elävät toisistaan erillistä tai yhteistä , yhtä todellista tai epätodellista elämää ja lukija tavoittaa parhaimmillaan ne kaikki eikä kukaan kuole.
Nimitys "kirjailijan kuolema" on tietysti Kiven kohdalla erityisen ongelmallinen, kun ajatellaan hänen sanomakseen väitettyä viimeistä lausetta Minä elän. Joka tapauksessa hyvä kirja on sellainen, joka sallii yhä uusia lukemisen tapoja ja uusia tulkintoja kirjan sisällöstä: myös sellaisia, joita kirjailija itse ei ole voinut tietoisesti - tai edes tiedostamattaan - kirjaan kirjoittaa. Tässä mielessä hyvän romaanin henkilöt alkavat elää kirjailijan tietoisesta ja tiedostamattomasta riippumatonta elämää.
Olen tästä lähtökohdasta lähtenyt lukemaan Kiven Seitsemää veljestä. Tarkoituksenani on ollut erityisesti paneutua veljesten keskinäisen vuorovaikutuksen tutkimiseen niistä teoreettisista ja kliinisistä tiedoista käsin, joita minulle on kertynyt perheterapeuttina.
..............
..............
.JPG)
.JPG)
