(klikkaa kuvan päällä)
10.10.2009:
"Kansalliskirjailijamme kuva täsmentyy yhä
Turun Sanomat 10.10 2009
”Vaikka tutkimusteos ei voi koskaan olla yhtä imuisa ja elävä kuin esimerkiksi Kiven värikäs kieli parhaimmillaan on, Impivaaran kaski on juhlavuoden arvoinen teos.”
Kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä (1834–1872) on kirjoitettu satoja tutkimuksia, joissa on käsitelty hänen tuotantoaan ja kirjojensa vastaanottoa sekä hänen elämänvaiheitaan. Silti tästä suomalaisen kirjallisuuden korvenraivaajasta löytyy yhä uutta ammennettavaa näin juhlavuon-na. Aleksis Kiven syntymästä tulee nimittäin tänään kuluneeksi 175 vuotta.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema ja Esko Rahikaisen tekemä tutkimus Impivaaran kaski keskittyy pääasiassa täsmentämään kuvaa Aleksis Kiven tuotannosta ja asemasta suoma-laisessa kulttuurissa vuosien 1860–1910 välisenä aikana.
Aikaisempienkin tutkimusten valossa Kivi on tunnettu ja tunnustettu varsinkin näytel-mäkirjailijana. Paljon epäselvempi kuva on Seitsemän veljeksen ja runojen suosiosta, samoin kuin käsitys Kivestä poliittisena pelinappulana. Rahikaisen tutkimuksessa on mukana myös uutta lähdeaineistoa.
Kivi oli ensisijaisesti
näytelmäkirjailija
Kivi kohosi kansalliseen tietoisuuteen varsinkin näytelmiensä Kullervo ja Nummisuutarit ansiosta. Kun hän vuonna 1864 voitti valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, se aiheutti sen ajan sinänsä suppeissa kulttuuripiireissä melkoista kohua. Kivi oli näin joka tapauksessa osoittanut olevansa suomalaisen kirjallisuuden korvenraivaajien kärjessä. Oli syttynyt tähti, joka sai tukijoita mutta myös vaikutusvaltaisia vastustajia.
Aleksis Kivi oli 1870-luvulle tultaessa jo maan johtava suomenkielinen näytelmäkirjailija. Mutta vaikka hänen näytelmänsä olivat suosittuja, ne eivät taanneet leveää elantoa. Julkaisujen painokset olivat hyvin pieniä ja esimerkiksi Kiven Valittujen teosten hinnalla sai siihen aikaan 40 kiloa ruisjauhoja.
Seitsemän veljestä
koettiin riettaaksi
Aivan omanlaisensa kivinen kaski oli kuitenkin kuuluisan romaanin Seitsemän veljeksen raivaamisessa julkaisukynnyksen yli. Kivi aloitti romaaninsa rakentelun jo vuonna 1859, mutta erillisenä teoksena romaani näki päivänvalon vasta huhtikuussa 1873. Sitä ennen vuonna 1870 Seitsemän veljestä tosin julkaistiin neljässä osassa vihkoina Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novelli-kirjastossa. Erillinen, itsenäinen teos Seitsemästä veljeksestä julkaistiin siis vasta muutama kuukausi kirjailijan kuoleman jälkeen!
Turun Sanomat 10.10 2009
”Vaikka tutkimusteos ei voi koskaan olla yhtä imuisa ja elävä kuin esimerkiksi Kiven värikäs kieli parhaimmillaan on, Impivaaran kaski on juhlavuoden arvoinen teos.”
Kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä (1834–1872) on kirjoitettu satoja tutkimuksia, joissa on käsitelty hänen tuotantoaan ja kirjojensa vastaanottoa sekä hänen elämänvaiheitaan. Silti tästä suomalaisen kirjallisuuden korvenraivaajasta löytyy yhä uutta ammennettavaa näin juhlavuon-na. Aleksis Kiven syntymästä tulee nimittäin tänään kuluneeksi 175 vuotta.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema ja Esko Rahikaisen tekemä tutkimus Impivaaran kaski keskittyy pääasiassa täsmentämään kuvaa Aleksis Kiven tuotannosta ja asemasta suoma-laisessa kulttuurissa vuosien 1860–1910 välisenä aikana.
Aikaisempienkin tutkimusten valossa Kivi on tunnettu ja tunnustettu varsinkin näytel-mäkirjailijana. Paljon epäselvempi kuva on Seitsemän veljeksen ja runojen suosiosta, samoin kuin käsitys Kivestä poliittisena pelinappulana. Rahikaisen tutkimuksessa on mukana myös uutta lähdeaineistoa.
Kivi oli ensisijaisesti
näytelmäkirjailija
Kivi kohosi kansalliseen tietoisuuteen varsinkin näytelmiensä Kullervo ja Nummisuutarit ansiosta. Kun hän vuonna 1864 voitti valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, se aiheutti sen ajan sinänsä suppeissa kulttuuripiireissä melkoista kohua. Kivi oli näin joka tapauksessa osoittanut olevansa suomalaisen kirjallisuuden korvenraivaajien kärjessä. Oli syttynyt tähti, joka sai tukijoita mutta myös vaikutusvaltaisia vastustajia.
Aleksis Kivi oli 1870-luvulle tultaessa jo maan johtava suomenkielinen näytelmäkirjailija. Mutta vaikka hänen näytelmänsä olivat suosittuja, ne eivät taanneet leveää elantoa. Julkaisujen painokset olivat hyvin pieniä ja esimerkiksi Kiven Valittujen teosten hinnalla sai siihen aikaan 40 kiloa ruisjauhoja.
Seitsemän veljestä
koettiin riettaaksi
Aivan omanlaisensa kivinen kaski oli kuitenkin kuuluisan romaanin Seitsemän veljeksen raivaamisessa julkaisukynnyksen yli. Kivi aloitti romaaninsa rakentelun jo vuonna 1859, mutta erillisenä teoksena romaani näki päivänvalon vasta huhtikuussa 1873. Sitä ennen vuonna 1870 Seitsemän veljestä tosin julkaistiin neljässä osassa vihkoina Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novelli-kirjastossa. Erillinen, itsenäinen teos Seitsemästä veljeksestä julkaistiin siis vasta muutama kuukausi kirjailijan kuoleman jälkeen!
Kiven romaanin kiivaimpana vastustajana on historiaan jäänyt suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist , mutta jopa J.W. Snellmannin ovat jotkut katsoneet ”pettäneen” Kiven hiljaisuudellaan Seitsemän veljeksen kolmivuotisen karanteenin aikana.
Kiven romaania monet sivistyneistön edustajat pitivät sopimattomana, jopa epäsiveellisenä ja riettaana. Kirjaa ei saanut päästää varsinkaan lasten ja nuorten käsiin. Romaanin esipuheeseen liitetty SKS:n aikanaan vaatima lisäys oli Snellmannin laatima ja sekin otti puheeksi siveettömyyden. Myöhemmin kirjasta julkaistiin jonkin verran sensuroitu, nuorisollekin sopiva versio. Vuonna 1891 julkaistun nuorisopainoksen määrä oli 2 500 kappaletta.
Kiven romaania monet sivistyneistön edustajat pitivät sopimattomana, jopa epäsiveellisenä ja riettaana. Kirjaa ei saanut päästää varsinkaan lasten ja nuorten käsiin. Romaanin esipuheeseen liitetty SKS:n aikanaan vaatima lisäys oli Snellmannin laatima ja sekin otti puheeksi siveettömyyden. Myöhemmin kirjasta julkaistiin jonkin verran sensuroitu, nuorisollekin sopiva versio. Vuonna 1891 julkaistun nuorisopainoksen määrä oli 2 500 kappaletta.
Turkulainen väitös piti
”mitättömänä miehenä”
Vaikka Kiven kritiikki kääntyi hänen kuolemansa jälkeen ja varsinkin 1900-luvulle tultaessa jo pääsääntöisesti ihailuksi hänen kielellisesti rikasta tuotantoa kohtaan, vielä niinkin myöhään kuin 1951 turkulainen opettaja Paavo E.S. Elo julkaisi väitöskirjan, jossa hän päätyi toteamaan Kivestä, että ”tämähän on mitätön mies, kääpiö, joka ei kykene edes siihen, mihin aivan normaalit ihmiset kykenevät, elättämään itsensä ja luomaan elämälleen turvatun taloudellisen pohjan”. Elon mukaan Seitsemän veljestä oli kokonaisuudessaan osoitus Aleksis Kiven infantiilisuudesta.
Seitsemän veljestä osoittautui kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta suureksi menestykseksi, vaikka painosluvut nykypäivän mittoihin verrattuna kuulostavat kovin vaatimattomilta. Seitse-män veljeksen painosluvut nousivat 1800-luvun loppuun mennessä 7 000 kappaleeseen. Mutta täytyy muistaa, että kirjakauppojenkin lukumäärä oli vuosisadan loppuun mennessä kohonnut maassa vain 56:een, eikä perustoimeentulonsa kanssa kamppailleella väestöllä ollut ensimmäi-senä mielessä kirjan hankkiminen.
Kivi oli omaperäinen
Aleksis oli myös jonkinlainen runoilija, vaikka hän ei saanutkaan runoilijana minkäänlaista asemaa eikä runous ehkä ollutkaan hänen oikea lajinsa. Monet pitivät hänen runokokoelmaansa Kanervala jopa kelvottomana. Kiveä arvosteltiin varsinkin sen vuoksi, että hän luopui riimistä ja katkoi sanoja.
Kiven kirjoittamia runoja tunnetaan kuitenkin toisintoja ja ruotsinkielisiä lukuunottamatta lähes viisikymmentä, joista 29 julkaistiin kirjailijan eläessä ja 39 vielä 1910 loppuun mennessä. Ja ovathan monet Kivenkin runot, kuten esimerkiksi Onnelliset, Sunnuntai, Sydämeni laulu ja Makeasti oravainen valtavan rakastettuja vieläkin.
Eino Leino nimitti
kansalliskirjailijaksi
Kaiken kaikkiaan viimeistään 1890-luvulla Kiven merkitys ja suosio alkoivat olla tunnustettuja ja näkyviä huomioita laajoissa kulttuuripiireissä. Kivi pääsi myös 1900-luvulle tultaessa jo koulukirjoihinkin. Kansalliskirjailijan kunniakkaan aseman Kivelle antoi ilmeisesti ensimmäisenä Eino Leino , joka jo toukokuussa 1899 luonnehti Päivälehdessä (Helsingin Sanomien edeltäjä) Kiveä ”kansalliseksi”, ”suureksi”, ”mestariksemme” ja ”omaksi Shakespeariksemme”.
SKS:n julkaisema Esko Rahikaisen teos tarjoaa oivan lisän yksityiskohtaista tietoa Aleksis Kivestä, hänen tuotannostaan ja sen vastaanotosta vuosien 1860–1910 välisenä aikana. Vaikka tutkimusteos ei voi koskaan olla yhtä imuisa ja elävä kuin esimerkiksi Kiven värikäs kieli parhaimmillaan on, Impivaaran kaski on juhlavuoden arvoinen teos aikana, jolloin kansalliskirjailijan henkilöön ja teoksiin kohdistuu jatkuvasti yhä kasvava kiinnostus.
Aleksis Kiven syntymän 175-vuotispäivää juhlistetaan tänään klo 18 kunniakäynnillä Aleksis Kiven patsaalla, Aleksis Kiven aukiolla Turun kaupunginteatterin edustalla. Puheen pitää ja juhlafanfaarin trumpetilla soittaa Reino Kotaviita. Turun Aleksis Kivi -kerho laskee laakeri-seppeleen. Turun yliopiston ylioppilaskunnan kunniavartio ja tervapadat juhlistavat tilaisuutta.
• Esko Rahikainen: Impivaaran kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana. SKS 2009. 270 s. "
AIMO MASSINEN
Vastinetta edelliseen seuraavassa:
”mitättömänä miehenä”
Vaikka Kiven kritiikki kääntyi hänen kuolemansa jälkeen ja varsinkin 1900-luvulle tultaessa jo pääsääntöisesti ihailuksi hänen kielellisesti rikasta tuotantoa kohtaan, vielä niinkin myöhään kuin 1951 turkulainen opettaja Paavo E.S. Elo julkaisi väitöskirjan, jossa hän päätyi toteamaan Kivestä, että ”tämähän on mitätön mies, kääpiö, joka ei kykene edes siihen, mihin aivan normaalit ihmiset kykenevät, elättämään itsensä ja luomaan elämälleen turvatun taloudellisen pohjan”. Elon mukaan Seitsemän veljestä oli kokonaisuudessaan osoitus Aleksis Kiven infantiilisuudesta.
Seitsemän veljestä osoittautui kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta suureksi menestykseksi, vaikka painosluvut nykypäivän mittoihin verrattuna kuulostavat kovin vaatimattomilta. Seitse-män veljeksen painosluvut nousivat 1800-luvun loppuun mennessä 7 000 kappaleeseen. Mutta täytyy muistaa, että kirjakauppojenkin lukumäärä oli vuosisadan loppuun mennessä kohonnut maassa vain 56:een, eikä perustoimeentulonsa kanssa kamppailleella väestöllä ollut ensimmäi-senä mielessä kirjan hankkiminen.
Kivi oli omaperäinen
Aleksis oli myös jonkinlainen runoilija, vaikka hän ei saanutkaan runoilijana minkäänlaista asemaa eikä runous ehkä ollutkaan hänen oikea lajinsa. Monet pitivät hänen runokokoelmaansa Kanervala jopa kelvottomana. Kiveä arvosteltiin varsinkin sen vuoksi, että hän luopui riimistä ja katkoi sanoja.
Kiven kirjoittamia runoja tunnetaan kuitenkin toisintoja ja ruotsinkielisiä lukuunottamatta lähes viisikymmentä, joista 29 julkaistiin kirjailijan eläessä ja 39 vielä 1910 loppuun mennessä. Ja ovathan monet Kivenkin runot, kuten esimerkiksi Onnelliset, Sunnuntai, Sydämeni laulu ja Makeasti oravainen valtavan rakastettuja vieläkin.
Eino Leino nimitti
kansalliskirjailijaksi
Kaiken kaikkiaan viimeistään 1890-luvulla Kiven merkitys ja suosio alkoivat olla tunnustettuja ja näkyviä huomioita laajoissa kulttuuripiireissä. Kivi pääsi myös 1900-luvulle tultaessa jo koulukirjoihinkin. Kansalliskirjailijan kunniakkaan aseman Kivelle antoi ilmeisesti ensimmäisenä Eino Leino , joka jo toukokuussa 1899 luonnehti Päivälehdessä (Helsingin Sanomien edeltäjä) Kiveä ”kansalliseksi”, ”suureksi”, ”mestariksemme” ja ”omaksi Shakespeariksemme”.
SKS:n julkaisema Esko Rahikaisen teos tarjoaa oivan lisän yksityiskohtaista tietoa Aleksis Kivestä, hänen tuotannostaan ja sen vastaanotosta vuosien 1860–1910 välisenä aikana. Vaikka tutkimusteos ei voi koskaan olla yhtä imuisa ja elävä kuin esimerkiksi Kiven värikäs kieli parhaimmillaan on, Impivaaran kaski on juhlavuoden arvoinen teos aikana, jolloin kansalliskirjailijan henkilöön ja teoksiin kohdistuu jatkuvasti yhä kasvava kiinnostus.
Aleksis Kiven syntymän 175-vuotispäivää juhlistetaan tänään klo 18 kunniakäynnillä Aleksis Kiven patsaalla, Aleksis Kiven aukiolla Turun kaupunginteatterin edustalla. Puheen pitää ja juhlafanfaarin trumpetilla soittaa Reino Kotaviita. Turun Aleksis Kivi -kerho laskee laakeri-seppeleen. Turun yliopiston ylioppilaskunnan kunniavartio ja tervapadat juhlistavat tilaisuutta.
• Esko Rahikainen: Impivaaran kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana. SKS 2009. 270 s. "
AIMO MASSINEN
Vastinetta edelliseen seuraavassa:
Pari näpäytystä ja pääpalstan kuvat suurenevat. Paluu takaisin yläpanelin vasemmasta palautusnuolesta.
Harras tunnelma Turun AKivikerhon vierailulla AK patsaalla ja sen jälkeisessä kokouksessa 10.10.2009
Raikas kiitos Taula-Matilta muistamisesta !
Kerhon jäsenen prof. Timo Soikkasen esitys aiheesta Turku pääkaupunkina. Siinä tosi Turku-patriootin esitys.
